BLUE ICE BLACKBURN
Päiväkirjamerkinnät ja valmennuskertomukset


17.10.2016 ★ Blue Ice Blackburn oli toipunut leikkauksesta hyvin ja O'Mahoneyn perhe oli saapunut West Texas Animal Carelle hakemaan orin kotiin. Orilla oli ollut lievää lämpöä vielä eilen, mutta tänään ei enää lämmöstä ollut tietoakaan. Blue Ice Blackburn söi hyvinvoivan oloisena ja pirteänä heiniään sairaskarsinassa kun Ray pujotti sille riimun päähän ja talutti hevoskuljetusauton kyytiin. Kyydissä oli myös seuralaiseksi mukaan otettu Tucson, joka näytti ilahtuvan nähdessään ystävänsä pitkästä aikaa. Kotona Riverrock Ranchilla Blue Ice Blackburn pääsi heti tarhaan ulkoilemaan ja sitä pidettiin ensimmäinen vuorokausi hyvin tarkkaan silmällä. Se näytti kuitenkin leikkaushaavaa lukuunottamatta olevan aivan oma itsensä. Rauhallinenhan se on aina ollut, joten kukaan ei huolestunut vaikkei Blue Ice Blackburn riekkunut innoissaan päästessään omaan tarhaansa. Eikä siinä mitään huolestuttavaa ollutkaan, seuraava aamu valkeni edelleen yhtä hyvissä tunnelmissa. Liikutus aloitetaan hiljalleen haavan kunnolla parannuttua, johon voisi mennä parikin viikkoa. Kunhan vain ei tulisi mitään tulehdusta tai muuta takapakkia!

13.10.2016 ★ Claire oli valvonut pitkän yön. Blue Ice Blackburnilla oli mitä ilmeisimmin ähky ja sen kanssa sai olla kävelemässä koko ajan. Eläinlääkäri McLeod ehti paikalle vasta viisi tuntia oireiden alkamisesta, joten siihen asti oli sinniteltävä sormet ristissä toivoen parasta. McLeodin vihdoin saapuessa Riverrock Ranchille, oli kello jo 3AM ja nopean tutkimuksen jälkeen oli selvää, että klinikalle oli lähdettävä ja välittömästi. Hevonen koppiin niin nopeasti kuin mahdollista ja kohti West Texas Animal Carea. Blue Ice Blackburn oli hirmuisen urhea, siitä ei muuten olisi edes nähnyt siihen sattuvan, ellei se olisi ollut jo kovin väsynyt pitkästä illasta. Blue Ice Blackburn valmisteltiin leikkaukseen ja siirrettiin toimenpidesaliin, Clairen jäädessä odotushuoneeseen toivomaan parasta. Todennäköisyydet eivät ollet heidän puolellaan, kun Blue Ice Blackburn oli jo niin uupunut ja lähes shokinomaisessa koomassa, mutta Claire risti silti kätensä ja rukoili. Pitkän leikkauksen jälkeen McLeod ilmoitti Clairen onneksi, että Blue Ice Blackburn oli selvinnyt leikkauksesta ja jäisi nyt teho-osastolle muutamaksi päiväksi. Claire rojahti melkein polvilleen helpotuksesta ja halasi eläinlääkäriä; he saisivat vielä pitää Blue Ice Blackburnin keskuudessaan!

★ Perry Wisen westernvalmennus, 06.04.2016 ★
Ne, jotka Rayn tunsivat, tiesivätkin jo ettei mies omasta mielestään valmentajaa tarvinnut. Hän oli kouluttanut Blue Ice Blackburnin itse tähän pisteeseen saakka, joten miksi hän ei pärjäisi itse loppuun saakkakin. "Joo, kyllä - hyvää työtä. Loppusilaukseen te tarvitsette kuitenkin puolueettoman henkilön" sanoi Perry kuunneltuaan Rayn avautumista hänen kouluttajantaidoistaan. Perry käski ratsukkoa siirtymään rauhalliseen jogiin ja sanoi: "Oma silmä kun tulee nopeasti sokeaksi. Esimerkiksi nyt, Blue Ice Blackburnin ylälinja on jännittynyt". Perry näki tilanteen maastakäsin aivan eri tavalla, kuin Ray orinsa selässä. Kyllähän tuo menee rentona, pää vaappuu maassa ja kaulakin on sopivasti kaarella?, Ray tuumi. Perry kuitenkin opasti Rayta hänen oman istuntansa suhteen ja hevonen rentoutui heti enemmän. Rayllä oli paha tapa olla itse vinona yläkropastaan, jolloin hän jännitti vasenta kylkeä ja kättään tiedostamatta sitä itse. Tästä innostuneena Perry keskitti kaikki voimavaransa tämän valmennuksen aikana parantaakseen Rayn istuntaa (ja tästä Ray ei tietenkään ollut innostunut...). Perry kuitenkin tiesi, että hänen lähdettyään tuo vanha jääräpää vaipuisi takaisin vanhaan, totuttuun tyyliinsä istua hevosen selässä.

27.03.2016 ★ Mustanpäistärikkö ori tanssahteli kentällä rauhallisen ja rennon oloisesti, ja se pärski tyytyväisenä joka kierroksella. Ray oli tehnyt hyvää työtä Blue Ice Blackburnin ratsutuksen suhteen. Jo kolmivuotiaana se työskenteli kärsivällisesti ja mielellään, se halusi miellyttää ratsastajaansa ja oli istunnalle herkkä kuin mikäkin kokenut konkari. Tapakasvatus oli myös suhteellisen onnistunut, alunalkujaan villejä temppujaan esitelleestä päistäriköstä ei ollut enää kuin muisto vain jäljellä! Blue Ice Blackburn oli vakuuttanut koko ranchin väen jo näin nuorena, että siitä tulisi isompana vielä luotettava ja tasainen suorittaja niin nopeus- kuin ratsastusluokkiinkin. Karjanajoa sen kanssa ei oltu vielä ehditty harjoitellakaan, mutta ehkä vielä myöhemmin Blue Ice Blackburn pääsee kilpailemaan siinäkin. Pilkkahintaan täysin tuntemattomasta suvusta ostetusta varsasta oli alkanut näkyä menestyksen merkkejä ja siitäkös Ray oli tyytyväinen. Jos vain raaskisi myydä, niin tästä käärisi vielä hyvät rahat... Blue Ice Blackburnista oli kuitenkin jo kehittynyt niin rakas omistajalleen, että pelkkä ajatuskin myymisestä sai Rayn kurkun kuristamaan. "Wooooow, boy" huudahti Ray ja painoi jalkojaan eteenpäin saaden Blue Ice Blackburnin pysähtymään. Ja vaikka treeni oli aivan lopuillaan ja lämpöasteita oli enemmän kuin Rayn ikävuosia, jaksoi Blue Ice Blackburn silti tehdä vielä yhden täyden kympin siirtymisen ennen loppukäyntejä.

29.02.2016 ★ Ranchin hevoslauma sai tänään uuden vahvistuksen, kun nuori, mustanpäistärikkö Blue Ice Blackburn saapui Nevadasta tänne Teksasiin. Se oli kuitenkin vielä enemminkin pieni varsa kuin nuori hevonen, ikää sillä oli hädin tuskin edes vuotta. "God dammit, miten komea se on", totesi Ray nähdessään Blue Ice Blackburnin. Komea ehkä, mutta jestas millaiseksi villikoksi se osoittautui heti alkumetreillä! Blue Ice Blackburn hyppi pystyyn, heitti villiä rodeota pitkin pihaa ja koitti potkia taluttajaansa... Mihin sitä oli oikein ryhdytty, Rayn mietteet vaihtuivat nopeasti ulkonäön kehuskelusta hikikarpaloiden pyyhkimiseen otsaltaan. Hevonenhan oli hankittu Rayn silmäteräksi tänne, joten tämän koulutuksessa ei olisi varaa virheisiin. Mutta töitä saisi kyllä tehdä oikein urakalla! Muut saisivatkin vain ihailla sen ulkomuotoa Rayn päästessä kouluttamaan Blue Ice Blackburnia satulaan. Claire alkoikin heti hieromaan ystävänkauppoja miehensä kanssa ja hänen aikomuksenaan oli päästä itsekin joskus kokeilemaan uutta hevosta. Ray kuitenkin vain pudisti päätään ja totesi, että "teillä naisilla on täällä jo tarpeeksi hevosia jotka olette omineet tyystin itsellenne, jättäkää edes tämä minulle". Tavallaan Ray ei oikein edes osannut päättää, oliko tyytyväinen ostokseensa vai peloissaan siitä.